Bloodthorn Hood

Rotu Rekisterinumero
Belgianpuoliverinen VH18-076-0017

Skp, säkä

Omistaja
Ori, 170cm Sanchez, VRL-10533

Väri

Kasvattaja
Musta Brotherhood

Syntymäaika

Painotus, taso
02.02.2018, 8v. 02.04.2018  Belgia Kenttäratsastus, CIC3

Olin tehnyt uuden aluevaltauksen ja suunnannut katseeni Belgian hevosmarkkinoille. Aikomuksenani oli löytää jo noin metriä kilpaillut esteratsu, mutta jolla riittäisi potentiaalia vielä huipulle saakka. Yleensä suunnitelmat eivät minun kohdallani ole koskaan mitään kiveen hakattaju, varsinkin jos on kyse hevosen ostosta. Tälläkin kertaa päädyin sitten tuomaan kotiin aivan jotain muuta, mitä olin lähtenyt hakemaan. Mukanani oli noin parivuotias kenttäratsun alku, vaikka en ollut aktiivisesti kilpaillut lajissa pitkään aikaan. Olin ollut kerrassaan myyty mustanpuhuvan orin esittelytilaisuudessa, eikä asiaa yhtään haitannut orin aivan jumalainen isäori. Totesin vain, että "ton mä haluan". Nuori oripoika oli nimetty Bloodthorniksi rosoisen käytöksensä takia, mikä selvisikin minulle hyvin pian yhteisen taipaleemme alussa.

Bloodthornin kanssa olen päässyt maistelemaan kentän hiekkaa ja kuraa enemmän kuin minkään muun hevosen kanssa koskaan aiemmin. En silti vaihtaisi päivääkään pois. Tomppa on opettanut minua olemaan paljon kärsivällisempi ja pinna on kehittynyt orin seurassa jo uusiin ulottuvuuksiin. Ori tuppaa olemaan melko herkkänahkainen, eikä siedä mitään ylimääräistä sähellystä. Tomppa on se, jota pitää olla aina ensimmäisenä viemässä ulos ja vastoin hakemassa sisään. Tämän hevosen elämä on tasapainossa, kun sillä on tarkat päivittäiset rutiinit.

Ori ei tosiaan ole aloittelijan ratsu, vaan haastetta riittää vielä ammattilaisellekin.


Kuvat © M.S



First Champion
10.02.2018, 66,667%

Sukutaulu

i. Bombastic
bwp, 168cm, m
KTK-II
ii. Bookmark evm
bwp, 168cm, m
iii. Bachmeier evm
iie. Bangarang evm
ie. Angry Sparrow evm
bwp, 165cm, trn
iei. Angry & Magnificent evm
iee. Tweet evm
e. Courtesan
bwp, 172cm, prt
KTK-II
ei. First Command evm
bwp, 173cm, vprt
eii. Commando II evm
eie. First Kiss evm
ee. Unholy Trinity evm
bwp, 172cm, prn
eei. Trinity Force evm
eee. Holy Tequila evm

Jälkikasvu

Syntymäaika Varsa Emä Omistaja
00.00.0000 o. Varsa Nimi Omistaja

Kilpailut

Hevonen kilpailee esteratsastuksen porrastetuissa kilpailuissa.
Tarkista ominaisuuspisteet hevosen VH-profiilista.

Taso 8/7
Hyppykapasiteetti ja rohkeus 1640.87
Kuuliaisuus ja luonne 2242.98
Ominaisuuspisteet yhteensä 3883.85

KERJ sijoituksia 20

01.03.2018 - CIC1 - 5/30 - Abgelegenheit
02.03.2018 - CIC1 - 5/30 - Avskild Stuteri
06.03.2018 - CIC1 - 1/30 - Abgelegenheit
12.03.2018 - CIC1 - 1/30 - Abgelegenheit
13.03.2018 - CIC1 - 3/30 - Abgelegenheit
13.03.2018 - CIC1 - 1/30 - Avskild Stuteri
18.03.2018 - CIC1 - 4/30 - Abgelegenheit
24.03.2018 - CIC1 - 2/30 - Avskild Stuteri
25.03.2018 - CIC1 - 2/30 - Abgelegenheit
26.03.2018 - CIC1 - 1/30 - Abgelegenheit
27.03.2018 - CIC1 - 5/30 - Avskild Stuteri
18.08.2018 - CIC1 - 2/33 - Supernatural
19.08.2018 - CIC1 - 2/24 - Hiivurin Suomenhevoset
21.08.2018 - CIC1 - 3/33 - Supernatural
02.09.2018 - CIC1 - 2/27 - Navaja
04.09.2018 - CIC3 - 3/24 - Namyshill
08.09.2018 - CIC1 - 5/27 - Navaja
09.09.2018 - CIC1 - 5/27 - Navaja
14.09.2018 - CIC1 - 2/27 - Navaja
16.09.2018 - CIC1 - 1/27 - Navaja


Päiväkirja

15.10.2018, maastoestevalmennus

kirjoittanut Jannica, 313 sanaa

Tompan ja Sanchezin maastoestevalmennuksen päiväksi oli valikoitunut valitettavasti tuulistakin tuulisempi syyspäivä, onneksi sentään aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta! Tomppa tuntui vähän säikkyvän kovaa tuulta, mutta sait sen melko hyvin verkka-alueella keskittymään työntekoon ja lämmittelyyn, vaikka taisi molempia vähän jännittää. Onnistuit kuitenkin olemaan sille hyvin tukena ja verryttelyssä menivät muuten pienet esteet ihan kivasti, mutta ylämäkeen olevissa tehtävissä oli Tompalla hitusen liikaa vauhtia, joka kostautui vaikeina lähestymisinä ja vaativuutena saada ohjattua esteen jälkeen oikealle linjalle. Tämäkin harjoituksen kautta kuitenkin tuotti ihan kelvollista tulosta tehtävälle. Tompalla tuntui olevan metsään päästyään hyvinkin hauskaa, kun lähdimme käymäjalkaa tutustumaan teidän maastorataanne. Potentiaaliahan siellä oli vaikka ja mihin, mutta rajallisen ajan vuoksi valitsimme vain muutamia estetunnille.

Ensimmäinen tehtävä oli oikein simppeli pieni tukki, joka oli teille varmasti molemmille hyvin tuttu ja sen kanssa päästiin alottamaan metristä yhden matalemman verkkahypyn jälkeen, koska esteen paikkakin oli helppo suora tie. Seuraavaksi tultiin tukilta kaareva noin viiden askeleen linja loivaan ylämäkeen sijaitseville uruille, jotka yllättäen olivatkin Tompalle tuulisella kelillä liikaa ja ori kieltäytyi. Sanchez taisi itsekin yllättyä niin paljon, ettei heti edes tajunnut kääntää oria ympäri ja tulla uudelleen. Toisella kerralla tempo oli paremmin kohdillaan ja ori menossa selkeästi pienen esteen ylitse. Viimeiselle ylitykselle este päästiin nostamaan myös metriin. Sitten tulikin eteen vähän vaikeampia linjoja ja esteitä, kun uruilta jatkettiin jyrkempään ylämäkeen, josta laskeutuessa alamäessä oli notkelmassa autonrenkaat ja kaareksi taitettu puolikas rengas, jotka ori ylitti tottuneesti. Viimeiseksi suoran jälkeen tultiin ylämäki, jonka jälkeen tasaisella maalla oli banketti ja liikennemerkeistä tehty jännittävä pysty tai aidan tyyppinen ratkaisu. Molempien ylitys onnistui oikein hyvin ja lopuksi saitte vielä tulla videoituna koko radan. Kommentoin videolle suoritusta samaan aikaan, jotta näkisit itse katsoessa harjoiteltavia asioita ja miten tehtäviä voisi muokata kotitreenissä. Itsenäiseen loppuverryttelyyn lopeteltiin tämäkin tunti, jonka saitte tehdä kentällä, koska en arvannut teitä jättää pellolle tällaisella tuulella ihan yksin. Etenkään kun Tomppa tuntui keräävän tuulesta ja hyppäämisestä koko ajan vain enemmän kierroksia, vaikka tunti oli jo lopuillaan.